Oikeastaan tämä ystävä saattaa olla synnynnäisestä kohtusairaudesta kärsivä heterosuhteessa elävä nainen, ystäväni saattaa elää homoparisuhteessa, tai kenties hän on sukupuoltaan suuntaan taikka toiseen korjannut, jolla ei sukupuolistatuksestaan huolimatta itsellään ole biologista mahdollisuutta lisääntymiseen kumppaninsa kanssa.
Ystävän status on tarkemmin tarkasteltuna yhdentekevä tämän kirjoituksen kannalta. Lähtökohta on, että moni tahtoisi auttaa erilaisissa elämäntilanteissa eläviä kanssaihmisiään, jotakuta tärkeätä. Aina verenluovuttaminen ja luuydinrekisteriin kuuluminen eivät kuitenkaan tunnu ainoilta tavoilta. Kaikki ihmiset eivät fysiologiansa vuoksi kykene saamaan lapsia, eikä kaikilla ole lain edessä yhtenevää oikeutta saada asiaan tahtomaansa lääketieteellistä apua.
Monen mielestä sukupuolineutraalin avioliittolain valmistelu takaa tasapäisyyden, osan mielestä uusittua lakiakaan ei olisi tarvittu. Tasa-arvon osalta lainsäädännössä on kuitenkin vielä kovin kesken.
Munasolun luovutus – tai lahjoittaminen – on aivan normaali käytäntö. Siinä sekä solun lahjoittaja, että vastaanottaja saavat lyhyen hormonaalisen hoidon, joka toisaalta edesauttaa munasolujen keräystä lahjoittajalta, sekä valmistelee saajan kehoa tilaan, jossa kohtuun asetetun lahjoitusmunasolun vastaanottaminen sujuisi mahdollisimman hyvin. Munasolu kun ei luonnostaan esimerkiksi kiinnity kohdun seinämiin kovin helposti kuin tiettyinä aikoina kuukaudesta, ja keho yleisesti tuppaa hylkimään vierasesineitä. Joissain tapauksissa munasolu hedelmöitetään hoitoa saavan puolison omilla, joissain tapauksissa lahjoitetuilla siittiösoluilla.
Vaikka lahjoitus onkin anonyymi – sukusolun vastaanottajat ja sillä mahdollisesti lapsen saavat eivät saa tietää, keneltä solut ovat tulleet - lahjoittajan tulee jättää tietonsa rekisteriin, josta hoidossa mahdollisesti syntyneen lapsen on mahdollista sitä täysi-ikäistyttyään tiedustella. Näiden rekisterien olemassaolo on lapsen terveystietojen kannalta hyödyllinen. Kuitenkaan lahjoittaja ei ole millään lailla juridisesti velvollinen lapsesta, ja ennen operaatiota lahjoittajat haastatellaankin mm. sitä silmälläpitäen, että lahjoittajan tulee ymmärtää lapsen päätyvän pysyvästi toiseen perheeseen. Se elämä annetaan pois, lahjoitetaan, siitä luovutaan.
Sijaissynnytys (kohdunvuokrauksen on määritelty terminä tarkoittavan rahaa vastaan tehtyä vastaavaa toimenpidettä, jossa prosessina on oma vaaransa ihmiskaupasta, toisin kuin vastikkeettomassa sijaissynnytyksessä) oli maassamme laillista vielä vuonna 2007. Tuota ennen ei ollut tavatonta, että esimerkiksi jostakin synnytyselinten sairaudesta kärsineen äiti, sisar tai vastaava läheinen kävi läpi ylläkuvantunlaisen munasoluhoidon sillä erotuksella, että mahdollisuuksien mukaan munasolut oli kerätty mainitulta potilaalta itseltään. Käytännössä äiti tai sisar siis usein synnytti potilaalle potilaan omasta munasolusta kasvaneen nyytin, jolloin potilas lopulta sai itselleen biologisesti oman lapsen. Ei ole tiedossa, että lapselle olisi haitallista aloittaa elämänsä eri ihmisen seurassa, kuin jonka kohdussa tämä on kasvanut.
Mikäli potilaan munasolutuotantokin on ollut häiriintynyt (tämä myös vertautuu tilanteeseen, jossa vastaanottajana esimerkiksi miespariskunta), on sama hoito voitu toteuttaa lahjoitussolulla. Tällöin sopimusosapuolia ovat edelleenkin vanhemmaksi tahtovan potilaan lisäksi sijaissynnyttäjä, sillä aiemmin kuvatun mukaisesti sukusolunlahjoittajat eivät oman osuutensa jälkeen liity varsinaisen perheen elämään.
On uumoiltu, että sijaissynnyttämisen kieltäminen ajaa lasta tahtovia hankkimaan vastaavia palveluksia kehitysmaista, joissa toimenpide ei ole kiellettyä taikka valvottua. Kohdunvuokraajiksi päätyy eittämättä helpommin heikossa taloudellisessa tilanteessa eläviä palkkioiden toivossa, joten toimintaa ei voine kehua kovinkaan eettiseksi. Myös epämääräisesti lainvoimattomat sopimukset voivat johtaa suurtenkin rahojen menetykseen, mikäli sijaissynnyttäjä katoaakin, päättää pitää lapsen tai jotakin muuta sellaista. Mahdollisesti salaisesti laittomana tehdyn sopimuksen rikkomisesta on melko turhaa valittaa mihinkään. Wikipedian mukaan yhdysvaltalaisten, venäläisten tai intialaisten klinikoiden palveluiden käyttäminen onkin yleisintä. Kuitenkin kotimaassammekin on pajon laadukkaita klinikoita, joilla myös työskentelee maassamme hyvin koulutettua äidinkielellä hoitoa ja tukea tarjoavaa henkilökuntaa.
Suomessa hygieniasta kiitellyillä klinikoilla täysin laillisena toteutettu sijaissynnytysjärjestely ei varmaankaan lisäisi ihmiskauppaa siinä määrin, kuin tällaisen järjestelyn kieltäminen saattaa.
Aiheesta on myös 2014 tehty oikeustieteen gradu. http://www.doria.fi/handle/10024/96460
Vaikkei idyllinen lapsiperheonni ei meille kaikille tuntuisi läheiseltä ajatukselta, tulisi läheisten hyvinvoinnista ja onnesta välittää. Tulee myös huomioida, että vaikka esimerkiksi adoptio on tavalla tai toiselle mahdolista suurimmalle osalle lasta tahtovista, ulkopuolisten ei tulisi olettaa sen olevan kaikille mieluisa ja sopiva valinta. Oikeusministeriö on pohtinut rajoitettua uudelleensallimista, ja tällaista asiaa onkin hyvä tarkastella huolella. Rohkenisin kuitenkin väittää, että muutamien nykymuodossaan vaikeiden juridisten kysymysten ei pitäisi muodostua kynnyskysymykseksi. Ongelmallisen sijaissynnyttämisestä tekee se, että synnyttäjä lasketaan nykyään yksiselitteisesti äidiksi, ja mikäli tämä on aviossa, oletetaan puoliso kaiken lisäksi automaattisesti isäksi. Lainsäädäntö ei saisi olla perheen perustamisen suhteen näin yksipuolinen.
Piraattipuolue ei tässäkään yhteydessä rajoittaisi yksilöiden valintoja ja onnellisuutta, ja sen sijaan aktiivisesti vaatii yksilön toimia rajoittavien rakenteiden purkamista. Äänestäthän huhtikuussa omaa piraattiasi!
